lauantai 6. kesäkuuta 2009

Ihanan (epä)siisti huone!

Ensinnäkin haluan painottaa että ostin niitä superihania Taika-astioita eilen. Iittalan tehtaanmyymälässä Anttila-keskuksessa oli superhyvät tarjoukset. Sekä iso lautanen, että kulho maksoivat molemmat 10€/kpl. Molemmillahan normaalihinta on kai yli 20 euroa. Nyt ne ovat minun. En kyllä raaskisi ikinä niitä käyttää etteivät vaan hajoa. Nyt ne ovat visusti papereihin käärittyinä odottamassa käyttötarvetta.



Mutta nyt asiaan. Tänään otin ainaisen kamalan operaationi. Kerrankin sain sen valmiiksi! Nimittäin oman huoneen perusteellinen siivoaminen. Olen maailman laiskoin siivoaja. Tänäänkin aamulla aloitettu tavaroiden järjestäminen päättyi noin puoli tuntia sitten. Huoh. Homma johti nähkääs siihen että järjestin kalustuksenkin uudestaan. No, nyt ainakin hetken jaksaa taas viihtyä omassa huoneessa hieman paremmin, kun on tullut hieman vaihtelua. :)




Ylläolevassa kuvassa on lempi paikkani huoneessani. Se onkin ainoa kohta jonne ei ole tungettu liikaa tavaraa. Oikestaan minulla onkin ollut aika jännä tapa sisustaa; kasaan rojut yhteen nurkkaan ja jätän muut paikat suhteellisen vähällä tavaramäärällä varustettuna. Kuvassa näkyy sohvani, jonka levitän iltaisin sängyksi, sekä äidin vanha muovinen parveketuoli hänen opiskeluajoiltaan jostain 80-luvulta. Puinen hyllykaappi on vanha sukulaiselta saatu ja tietokonehan käykin sen päälle oikein hyvin. Tässä vielä kuvaa siitä rojuisemmasta huoneenpuoliskosta. Tällä hetkellä se on tosin erittäin siistissä kunnossa.



Kaivoin muuten eilen koko astioiden ja omaa kotia varten säästettyjen tavaroiden kaappini tyhjäksi. Herranjestas miten paljon olen haalinut tavaraa! Säikähdin melkein itsekin. :D On kippoa ja kuppia, lusikkaa ja haarukkaa. Kaiken maailman tavaraa verhoista säilytyspurkkeihin. No, ompahan ainakin sitten tavaraa omaan kotiin vietäväksi. Eipä taida tulla ihan heti pulaa esimerkiksi kahvikupeista. Tässä näkyy osa tavaroista:



Menipäs taas tylsäksi höpöttelyksi tämäkin kirjoitus! Ehkäpä kirjoitan ensi kerralla hieman aikasempaan kellonaikaan. Hyvää yötä!

Ei kommentteja: