sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Sunnuntaipäivän kirpparikierros

Sunnuntaipäivän kirpparikierros on taas tehty. Tälläkin kertaa mukaan jäi jotain, ei tosin ihan sellaista kuin odotin. Pennikirppikseltä ei (yllätysyllätys) jäänyt muuta kuin tunkkainen olo. Kävin jollakin piha/kyläkirppiksellä, joka ei tosin vastannut odotuksiini. Kirpparilla tosi vähän tavaraa, eikä edes mitään kummoista. Sieltä ei jäänyt mitään mukaan. Sen jälkeen suunnistimme äidin kanssa Apen kirppikselle, josta tehtiinkin sitten pari hauskaa ja hyödyllistä löytöä.

Keksimme jo viime kesänä hauskan kukkapurkki-idean; laitetaan erilaisia kivikkokasveja erilaisiin purkkeihin ja astioihin ja ripotellaan niitä pitkin pihaa! Tänään löytyi siis vanha alumiininen kakkuvuoka ja kahvipannu hyvässä kunnossa, hinta molemmissa 1e. Eipä ollut taas kauhean hinnakas löytö.



Tässä kuva myös vastaavanlaisesta viimekesältä:


Näiden lisäksi kirpparilta löytyi muutakin. Vanha, ok-kunnossa oleva pyykkilauta (hinta 5e). Mietin, pohdin ja tein ostopäätöstä kauan, mutta ostin kuitenkin. En ole vielä päättänyt mitä teen sille tai minne sen laitan. Se oli kuitenkin niin kiva, että halusin ostaa sen. Olen katsokaas erittäin nuuka kirppariostoksissani. ;) Tässä kuva nyt siitäkin.



Päivän kirpparireissu oli loppujenlopuksi ihan okei. Vaikken suurempia löytöjä tehnytkään, tulipahan ainakin kasvien istutuspuuhaa taas. Loppuun vielä kuva kankaasta, josta kerroin viime kirjoituksessani. Jospa tänään saisin vietyä hameen teko suunnitelmiani eteenpäin... Hyvää viimeistä kouluviikkoa kaikille koululaisille! =)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hehe meil on tommosii tyynyi mitä tos alimmas kuvas on

Anonyymi kirjoitti...

kaikki vanha on kivaa ja kiinnostavaa...