lauantai 23. tammikuuta 2010

Ostoksia ja sisustusjuttuja

Kävin tänään Itäkeskuksen Indiskassa. Siellä oli aika paljon -50% jo alennetuista tavaroista. Eli halvalla lähti jos löytyi kivaa. Minun mukaani lähti ihana punavalkoinen puolen desin mittalusikka 1.5o e ja tosi söpö kukkainen paistolasta 2.45 e.





Nopeasti poikkesin myös henkkamaukassa. Siellä harvemmin asioin, mutta nyt oli kivannäköisiä vaatteita näkösällä. Mukaan tarttui tosi kiva ja värikäs pusero, 9.95 e.



Ja sitten niitä sisustusjuttuja!

Aikoja sitten ostamani Ikean lintuhäkkikangas pääsi vihdoinkin käyttöön. Nämä päälle ja sisään isot sisustustyynyt ja avot! kivat lattiatyynyt ovat valmiit.



Valitettavasti vuokra-asunnon seiniä ei saa maalata tai tapetoida, eikä niihin saa edes oikestaan laittaa minkäänlaisia koukkuja tai nauloja. Kuitenkin rakastan värejä ja keksinkin eilen illalla sitten hassunhauskan idean: vuorasin vaatekaapin päädyn hauskalla lahjapakettipaperilla! Piristi kummasti huoneen valkoista ilmapiiriä.




sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Käsityön harrastajat huomio!

Äitini on tehnyt ihania neulatyynyjä. Minulle sitten heräsi ajatus, josko ne jonkun muunkin mielestä olisivat kovin ihania ja käytännöllisiä, joten ajattelin kokeeksi laittaa yhden kappaleen myyntiin. Hinnaksi ajattelin 15e + postikulut 4.95e. Kuvissa oleva kappale siis myynnissä. Myös muunlaisista kankaista valmistettuja voi "tilata." Jos kiinnostuit, laita kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, ja otan sinuun yhteyttä. (en julkaise sähköpostiosoitteen sisältäviä kommentteja) Jos haluat säästää postikuluissa myös nouto Helsingin keskustasta onnistuu.






lauantai 16. tammikuuta 2010

Vielä vähän ALEsta



Aika paljon alennusmyynneistä vielä tavaraa löytyy. Tänään on siis taas ollut tavallinen lauantai kauppakierroksineen. Ihana Nanson paita löytyi -50% alennuksella joten hintaa jäi vähän reilu parikymppiä.





Tiimarista löytyi söpö retrohenkinen muistikirja joka oli tarjouksessa, 4e.



Tiimarissa olivat kaikki korit -50%. Tätä ihanaa muovikoria olen pitkään havitellut, ja nyt sen sitten vihdoin ja viimein ostin. Hintaa jäi noin 5e.



Viimeviikolla Tiimarissa asioidessa sai -50% alekupongin jostain normaalihintaisesta tuotteesta. Ostin siis vihdoinkin askarteluvärit itselleni kun sain puoleen hintaan.



Ja sitten vähän klassikkokirjallisuutta. Anttilassa oli paljon kirjoja muutaman euron hintaan, ja sieltä lähtivat sitten mukaan Idiootti ja Kotiopettajattaren romaani. 7.99e/kpl.



Huomenna olisi tarkoitus suunnata hiihtoladulle. Jos jaksan aamusta jo herätä, voi olla, että karkaan myös kirpputorille huomenissa. Saa tehdä, toivottavasti aikaa jää!

Jos rakastat



Käytiin tänään katsomassa elokuvissa kyseinen leffa. Tykkäsin kovasti! Erittäin hyvä musiikkielokuva suomalaiseksi.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Askarteluja

Kaiken muun häslingin keskellä olen muistanut myös hieman askarrella, ja ostella askartelutarvikkeita. Tiimarista löytyi skräppäystavaraa sun muuta kivaa pikku sälää halvalla. Huutiksesta sain toimivan kuumaliimapyssyn 2e:llä. En kuitenkaan uusia ostoksia vielä päässyt testailemaan mutta tässä kuvaa hieman aiemmista näpertelyistä.

Ikean peiliin syntyi hauska yksityiskohta kun liimasin siihen pienen linnun siluettikuvan. Piirsin itse kuvan, jäljensin sen mustalle tarrapaperille, leikkasin ja siinä koko homma. Mielestäni se on oikein soma.



Eräs ilta kun huvikseni joutsen-origameja ristisanoista taittelin, syntyi idea:



Origamimobile!



Onnistui mielestäni ihan hyvin, oli myös erittäin helppo ja nopea tehdä. Itse tykkään kovasti.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

lauantai 9. tammikuuta 2010

Vähän kirppuja

Tänään tein kunnon kirpputorikierroksen. Kävin monessa paikassa, mut saalis jäi jostain syystä melko vähäiseksi. No, hyvä vain. Eikä se määrä, vaan laatu. Valtterista Vallilan makasiineilta ostin ihanan Intialaisen paidan 4e. Ihana ja söpö paita, vähän kuin keijukaisen paita johon on kirjailtu kauniita kukkasia.





Toinen kirppislöytö oli ihanat retrolakanat, niinikään Valtterista. Paketti sisälsi kaksi aluslakanaa ja kaksi tyynyliinaa. Kangas on mielestäni todella kaunis. Koko paketti 3e.



Koska kirpputorilla löydöt jäivät noin vähäisiksi, jäi rahaa vähän muuhun. Ostin eilen Ruohonjuuresta Clipper Sleep easy- yrttiteetä. Hyvänmakuista ja ekologista. Tänään huomasin sitten Arabiassa käydessäni että kauppakeskuksen S-Marketissa myydään samoja teepaketteja, mutta hieman halvemmalla. Ostin sitten myös valkoista piparminttuteetä ja SUOSITTELEN. Niin hyvää teetä on ole varmaan ikinä juonut. Plussaa vielä äärettömän söpöistä pakkauksista.



Harvoin asioin Tarjoustalossa, mutta tänään sinne aikani kuluksi poikkesin. Ja se kannatti! Alekorista löytyivät nämä ihanat Finlaysonin Muumi-pyyhkeet, pieni 3e ja iso kylpypyyhe vain 5e. Ostin molemmat kun niin edullisesti sai vaikken pyyhkeitä tarvitsisikaan. Niitä(kin) tuntuu kertyvän aivan liikaa.

torstai 7. tammikuuta 2010

Kyllästyin!

Kauanhan siinä kestikin. Kuukauden päivät kerkesin huoneessani majailla, kunnes kyllästys iski. Eilen tartuinkin sitten tuumasta toimeen ja pistin huoneen järjestyksen vallan uusiksi. Samalla pääsi uudet verhotkin ikkunaan. Tykkään, tykkään, tykkään. Sain myös tosi kivan ja tosi retron sohvapöydän tädiltäni. Kiitoksia siitä, se sopii huoneeseeni paremmin kuin hyvin! Kaiken kukkuraksi kannen alle saa mielettömän määrän tavaraa. Siellä säilyykin siis koulukirjat sun muut tärkeät lappuset.












keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Muumipurkki ja mekko

Pikaiset kuulumiset. Löysin Prismasta tosi söpön pienen muumipurkin. Olisiko maksanut sen 2.50e tai vastaavaa. Tosi kiva mielestäni, minä rakastan peltipurkkeja.



Ja kuten lupasin, alkoi se kangaskasan "tuhoaminen" heti näin vuoden alusta. Eilisiltana väänsin tällaisen kivan mekon/tunikan tosi nätistä vanhasta lakanasta. Onnistui ihan kivasti, valitettavasti en kokonaista kuvaa älynnyt ottaa.





Mikäli joku on kiinnostunut 90-luvun Suuri käsityö - lehdistä mä aion latoa niitä vinon pinon halvalla huutikseen vielä tänä iltana, joten kurkkikaa sieltä. Laitan aluksi muutaman ja lisää jos menee. ;) Kohteisiini pääset tästä.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Unohtu!

Miten saatoinkaan unohtaa... Yksi päivän parhaista ostoksista jäi tosiaan kuvaamatta ja kertomatta, huomasin kuitenkin erehdykseni ja taas mennään! Vaikka tykkäänkin retrosta ja rakastan värikästä sisustusta, on pakko myöntää, että varsinkin näin joulun jälkeen on pieni ähky värien suhteen iskenyt. Siksipä tämä ei-niin-värikäs löytö piristääkin kummasti. Hemtexin outlet-myymälästä mustavalkoinen puuvillaliina, josta minä näppäränä tyttönä ompelen verhon ikkunaani. Hintaahan tälle jäi kaikkien alennusten jälkeen alle 2e. Tätä voin siis todellakin kutsua löydöksi.


sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kirppislöydöt kehiin

Nyt niitä kirppislöytöjä. Apen kirppikseltä löysin hauskan ompelukirjan 70-luvulta. Tosi kivassa kunnossa, 2e.



Katsokaa nyt näitä kuvia kirjasta! Nam, nam, nam!









Pennikirppikseltä löytyi ihan hirmuisesti astioita. Varsinkin, kun ottaa huomioon että yleensä sieltä ei löydy yhtikäs mitään. Siistikuntoisia Sarviksia 0.10-3e/kpl.



Ja TAAS näitä laseja! Laittakaa minut näiden ostokieltoon tai jotain! Näitä on jo aivan hirmuisesti. Tykkään ihan sikana! Nyt löytyi vihreäkin. Minulla ei sellaista muistaakseni vielä ole.


Tulihan taas ostettua

No tuli käytyä kaupoilla. Kauan jaksoin alemyyntejä vältellä. Tulee kuitenkin tehtyä turhia heräteostoksia. Tänään päästiin kyllä suhteellisen pienellä krääsämäärällä.

Mukaan tarrautui aika söpöt omppupinnit (+hiuslenksut) Seppälästä, 1e.



Jostain syystä tykkään kamalasti pöllöistä. Olenkin himoinnut tätä pöllöpussukkaa jo pidemmän aikaa niinikään Seppälästä, ja tänään sen nyt vihdoin omakseni ostin, 4e.



Cara fashionin loppuunmyynnistä mukaan lähti tosi kiva Nanson paita, 10e! On vielä kaikenlisäksi reilun kaupan.



Seppälästä vielä pirteä sateenvarjo, 5e. Minusta tuntuu, että hukutan kaikki sateenvarjoni. Tätä en kyllä aio hukata!





Anttilasta iso purkillinen kivoja puuhelmiä askarteluun. Olisiko ollut hieman päälle 13e tämä ämpärillinen. Ei siis ollut alessa, mutta puuhelmet on tosi, tosi kivoja.



Kävin myös kirpputoreilla tänään, ja sieltä tarttui mukaan vaikka ja mitä! Niistä lisää viimeistään huomenna...