sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Mikä lautanen!

Eilen kaivellessani kynttiläkaappia Earth Hourin aikana löytääkseni kynttilöitä, löysin jotain paljon ihanempaa: vanha Arabian retrolautanen! Ja mikä kuvionti! Rakastuin ihan täysillä, ja tottakai nappasin lautasin omiin kätköihini.






lauantai 27. maaliskuuta 2010

Retroo kierrätyshuoneesta!

Meidän taloissa on yksi huippukiva juttu; meillä on yhteinen kierrätyshuone! Kierrätyshuone on siis nimensä mukaisesti huone kierrättämiseen. Homma toimii niin, että talojen asukkaat voivat viedä varastohuoneeseen turhia astoita, sisustustavaroita, huonekaluja jne. ja kuka tahansa talojen asukkaista voi sitten ottaa kierrätyshuoneesta tarvitsemansa tavarat itselleen. Me tehtiin hyviä löytöjä. Pupu Tupuna -kangasta! Pala oli pieni ja kapea, mutta juuri sopiva olkkarin pöytäliinaksi. Sopii kivasti yhteen olkkarin punaisen maton kanssa (vaikka kuva väittää toista, matto ja kangas ovat oikeastaan aivan samanväriset).



Löysin myös ihanan punaisen retron peltisen leipälaatikon. Kannessa ihania ohuita valkoisia raitoja. Laatikko oli siisitissä kunnossa, melko vähän naarmuja. Aika likaisessa kunnossa se oli, mutta kunnon pesulla siitä sai vielä ihan kivan koristeen.





PS. Aleksanterinkadun Akateemisesta voi ostaa nuorten kirjallisuusseura Prinsipatus Litteraen lehden Scriptorin hintaan 3.00e. Lehti on täynnä nuorten kirjoittamia tekstejä: runoja, novelleja, esseitä, kolumneja jne... Suosittelen! Hyvää lukemista, ja samalla tulee tukeneeksi seuran toimintaa.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Pari juttua

Kävin eilen Jumbossa ajankuluksi. Siellä oli Pyöreät Päivät, mutten kyllä tehnyt mitään suuria löytöjä.

Jotain pientä kivaa kuitenkin tarttui mukaan. Gallirixista ihanat kortit vähän päälle euron kappaleesta. Nämä pääsevät kyllä seinälle. Ihanan värikkäät ja iloiset kuvat.



H&M:stä hauska "selänhieroja." En muuten näistä niin kovin tykkää, mutta oli kyllä niin tyylikäs, että oli pakko napata. Olisko ollu parisen euroa.



Ja viimeinen yhtä "turha" ostos: pullo Fairyä. Pullon takia. Käytän yleensä ECOVERin tiskiainetta kun olen sen hyväksi ja riittoisaksi havainnut, tuoksuukin hyvältä, eikä ole lähelläkään loppua, mutta tämä Fairyn vanha pullo viehätti jostain syystä.



Iloista kevään odottelua, minä painelen pihalle tästä nauttimaan auringonpaisteesta! :)

Venäjän tulijaiset

Esittelen kumminkin! :D Ihan kauheasti ei Moskovan reissulla ehditty shoppailemaan kiireen aikataulun vuoksi. Jotain tulijaisia ja matkamuistoja kuitenkin tarttui mukaan. Itselle ihastuttava Tseburashka (Suom. Muksis) ja Krokotiili Gena pikkuveljelle. Olen suuri fani.



Minulla on ollut tapana, että aina kun vierailen jossain kirkossa Venäjällä ostan sieltä muistoksi ikonin. Tämä on siis Kristus Vapahtajan katedraalista.



Äidille tulijaisiksi toin venäjän kielisen sisustuskirjan. Äitini ei puhu venäjää, joten minulle iskeekin sitten varmaan aika iso homma tulkata. No, kirjan kuvatkin ovat kivoja ja inspiroivia.






sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Сдраствуйте!

Привет!

Terveisiä Moskovasta! Muutaman päivän bloggailutauon syy tulee siis tässä:



Opiskelen siis venäjää. Koulullamme on ystävyyskoulu Moskovassa, joten muutama venäjänlukija koulustamme lähti tutustumaan ystävyyskouluumme ja Moskovaan. Matka oli ihastuttava. Venäläiset ovat tavattoman kohteliaita ja vieraanvaraisia. Myös kaupunki oli upea, lähtisin koska vain uudestaan! Vierailimme muutamissa nähtävyyskohteissa, vaikka matkan pääasiallinen tarkoitus olikin tehdä yhteisprojektia venäläisten opiskelijoiden kanssa.

Kristus Vapahtajan katedraali

Kristus Vapahtajan katedraali on hieno ulkoa, mutta uskomaton sisältä! Valitettavasti en saanut valokuvia kirkosta sisältä, sillä siellä oli juuri menossa jumalanpalvelus. Kokemuksena ortodoksinen jumalanpalveluskin oli hieno. Alkuperäinen kirkkoa on rakennettu 44 vuotta ja se valmistui 1883. Neuvostoaikana kirkko tuhottiin perustuksiaan myöten, ja vuonna 1990 Venäjän kirkko sai luvan rakennuttaa katedraalin samoilla piirrustuksilla alkuperäiselle paikalleen. Kirkko valmistui 1994 ja lopulta vuonna 2000 se vihittiin käyttöön.



Pushkin

Toinen hieno Moskovan lukuisista nähtävyyksistä oli Aleksandr Sergejevitsh Pushkinin patsas. Korkea hieno patsas sijaitsee kauniilla aukealla ja on mielestäni upea. Pidän Pushkinin, Venäjän kaikkien aikojen suurimman runoilijan teoksista, ja patsas oli myös hieno nähdä. Pushkin kuoli vuonna 1837 laittomassa kaksintaistelussa.

Patsaan juurella patsastelee kukapa muu kuin minä itse.



Moskovan metro

Voi kuulostaa hieman hölmöltä sanoa, että metro olisi jonkin sortin nähtävyys, mutta Moskovassa se on! Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alettiin rakentaa metroa, josta haluttiin tehdä Neuvostoliiton ylpeys. Kieltämättä siinä on onnistuttu. Moskovan metro on erittäin siisti ja käytävät puhtaita josta yllätyin. Metrokäytävät ovat upeita, kuin kirkkoja koristeluineen. Hauskana yksityiskohtana huomasin, että hyvin monessa paikassa on edelleen Neuvostoliiton tunnuksia, kuten sirppi ja vasara.



GUM - Glavnij Universalnij Magasin.

Vuonna 1893 valmistunut Punaisen torin reunassa sijaitseva valtava tavaratalo on yksi Venäjän suosituimmista kauppakeskuksista. Venäjän vallankumouksen jälkeen tavaratalo valtiollistettiin ja siitä lähtien sitä on kutsuttu nimellä GUM. Tavaratalo on toiminut välillä Neuvostoliiton toimistorakennuksena ja Stalinin vaimon mauseleumina, mutta vuodesta 1953 se on ollut tavaratalo. Nykyisin GUM on täynnä kalliita Eurooppalaisia liikkeitä.



Pyhän Vasilin katedraali

Mielestäni Pyhän Valisin katedraali, toiselta nimeltään Jumalanäidin kirkko on yksi Venäjän, ehkä jopa maailman kauneimmista rakennuksista. Värikäs kirkko sijaitsee keskeisellä paikalla Punaisella torilla Kremlin ja GUMin vieressä. Kirkko on valmistunut 1561 Iivana Julman hallintokaudella taisteluvoiton kunniaksi.




Moskova on valtava kaupunki jossa on mielettömän paljon nähtävää ja koettavaa. Suosittelen! Upea matkakohde. Olen matkustellut aiemminkin Venäjällä, Viipurissa ja Pietarissa. Pidän venäläisistä ihmisista ja Venäjän kulttuuri sekä kieli kiehtovat erityisesti. Ostoksia en viitsi erikseen esitellä (ellei joku niin pyydä:-)) mutta ostin lähinnä niitä "perinteisiä"; teetä, suklaata, rinkeleitä, ikonin, hilloa etc. Ostin myös ihanan Tseburashka pehmolelun muistoksi, ja pikkuveljelleni tulijaisiksi krokotiili Genan joka laulaa vatsasta painaessa.

Я люблю Россию, Я люблю Москву.

Пока!

Ballohedillä on arvonta!



Ballohedillä on arvonta! Taas on aivan ylisuloisia palkintoja tarjolla, kaikki kipinkapin kurkistamaan! :)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Keltaista

Hakaniemen Fidasta löytyi kertakaikkisen ihastuttava pienenpieni kukkokuvioinen peltipurkki peltipurkkiaddiktille. Minulla alkaa olla jo vino pino peltipurkkeja, enkä kohta enää keksi niille paikkoja, tai niihin mitään säilytettävää. Any ideas? Kukkopurkki 1.50e.



Olen myös aikamoinen Muumi-fani (kuten ehkä olette huomanneet.) Äitini toi Kouvolan shoppailureissulta minulle todella kivan pahvisen matkalaukun Niiskuneidin ja Pikku Myyn kuvilla varustettuna. Tällekin on paikka vielä hakusessa, johonkin esille haluan sen pistää.






Mustaa ja valkoista

Viimeaikoina olen tehnyt aika mustavalkoisia ostoksia. Laajan värien kirjon keskellä on kiva, että välillä joku on vain jotain yksinkertaista, eikä aina supervärikästä.



Ananaspurkeista tuunasin purkkitornin, jossa on hyvä säilyttää pieniä esineitä ja koruja.



Äidiltäni sain ihastuttavan Pikku Myy -peltipurkin. Tykkään kovasti!



Hakaniemen Fidasta en ole ikinä tehnyt ostoksen ostosta vaikka siellä usein käynkin, mutta tänään sieltä löytyi ihana pieni teesiivilä 0.80e.