keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Voimaeläin (ja pari kivaa löytöä)

Koulussa viimeistä viedään tämän lukukauden osalta. Kouluvuosi on mennyt nopeammin kuin koskaan! Tuntuu, että vasta sitä oltiin uudessa koulussa pelokkaina ja arkoina ykkösinä. Kohta kakkosina, eikä taaskaan kestä ikuisuutta kunnes kolmas vuosi pyrähtää käyntiin. Sen jälkeen ollaankin sitten jo ihan oikeita ylioppilaita. Hieno sana, tuntuu kovin kaukaiselta. Kiirettä on pitänyt koulussa, onneksi kohta alkaa ansaittu loma (tai siis kesätyö.)



Kuviksen ykköskurssi päättyi juuri. En ole koskaan kokenut olevani mikään taiteilija, ainakaan kuvaamataiteen alalla, joten kurssi onnistui mielestäni hyvin verrattuna odotuksiin. Tulen saamaan siitä 9 todistukseen.

Suurimpana työnä kurssilla tehtiin kipsinaamio. Tehtävänantona oli tehdä kipsinaamio joka kuvastaa omaa voimaeläintä. En ihan tiennyt minkä eläimen olisin valinnut, mutta jostain syystä aina, kun on oltu tekemisissä voimaeläinten kanssa, olen valinnut ketun. Niimpä siis nytkin. Mielestäni naamio onnistui oikein hyvin, se on suloinen. Opettaja piti sitä myös erittäin taidokkaasti tehtynä.



Toinen onnistunut työ oli minun (ja opettajan) mielestä akvarellityöni Helsingin Kalliosta.



Kävin eilen myös Fidassa. Mukaan tarttui söpö Maatuska, 0,80e sekä ihana vanha Fazerin ananaskarkkipurkki. Purkki kustansi 0.50e. Oi että.



AURINKOISTA ALKUKESÄÄ!

2 kommenttia:

BellaGodiva kirjoitti...

Oih mitä ihania pikkulöytöjä oletkaan taas tehnyt! Tykkään. Ja onneksi olkoon kuviksen numerosta. Kauniita ovat teoksesi. Varsinkin tuo voimaeläimestä tehty naamio. Ehkä sisäinen voimaeläimesi kertoi sinulle mikä on ja toi samalla voimaa naamion tekoon!:)

Iida kirjoitti...

Kiitos :) Naamion teko oli kyllä välillä aika tuskaista. :D