keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Pieniä ostoksia

Taas on hieman ostosteltu. Tai no, itseasiassa näiden ostamisesta on jo hieman aikaa, en vain ole ehtinyt päivittelemään blogia. Tässä kuitenkin tulee!

Ostin Robinhoodista ihania joulupalloja. Nähdessäni nämä rakastuin näihin aivan täysin. 14kpl laatikko vain 3e!









Fidan kirppikseltä löytyi tosi kiva Plasteksin muovirasia, 2e. Tosi hyvässä ja siistissä kunnossa, nappasin mukaan. Mielestäni tosi nätin näköinen.



Helsinginkadulla oli eräs krääsäkauppa, jossa oli loppuunmyynti pari viikkoa sitten. Sieltä mukaan tarttuivat kahdet korvikset, 2e/pari. Ikävä kyllä toisista korviksista hukkui pari ekalla käyttökerralla kiireessä, joten ne menivät sitten siinä enkä saanut niitä ikuistettua. Harmi.



Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä tämä iiiiihana Ikean lintu-kangas. Ikeassa on mielestäni erittäin nättejä ja hauskoja kankaita nykyisin. Sinne mennessä on niin vaikea olla ostamatta koko kaupan kangasvarastoja tyhjiksi!



Pahoittelen taukoa kirjoittelussa. Koulukiireiden ja viimeisten tehtävien teko ennen lomaa on vienyt paljon aikaa. Kävin myös poistattamassa viisaudenhampaani, ja suu on vieläkin kipeänä. Särkylääkettä kuluu. No, onneksi kipu on joka päivä lievempää ja lievempää ja parantuminen lähtenyt mallikkaasti käyntiin.

PS. Olen ikionnellinen, voitin ikasyr:in arvonnassa ihania kankaita joista lisää sitten kun ne käsiini saan!

2 kommenttia:

Iita kirjoitti...

Ihania ostoksia! Ja vau mikä onnenpekka! Ikasyrin arvonnan voittaja! Onnneee!!

Iida kirjoitti...

Kiitoksia! Oli kyllä supermukava ylläri se voitto! Kiitos muuten pöytäliinasta, se on ihana! Mulla tuntuu tätä arpaonnea olevan ;-)